TIEDOTE

Foodduck Oy mukaan kestävän kehityksen yhteiskuntasopimukseen

Foodduck Oy on liittynyt valtakunnalliseen kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumukseen, Sitoumus2050:een, joka pyrkii tekemään kestävästä kehityksestä konkretiaa niin yrityksissä kuin muissa organisaatioissa. Foodduck sitoutuu omalla toiminnallaan edistämään kansallisen kestävän kehityksen strategian visiota ”Luonnon kantokyvyn rajoissa hyvinvoiva Suomi 2050”. 

”Sitoumuksen motto ’Huomisen eväät tehdään tänään’ kuvaa hyvin arvomaailmaamme ja toimintatapaamme. On hienoa lähteä mukaan omalta osaltamme viemään yhteiskunnallisesti merkittäviä tavoitteita eteenpäin”, kertoo Foodduck Oy:n toimitusjohtaja Timo Sorsavirta.

Kestävän kehityksen Sitoumus2050 antaa hyvät raamit kestävän kehityksen työlle. Sitoumuksen antajat kuuluvat paitsi kansalliseen niin myös YK:n kestävän kehityksen prosessiin. On hienoa, että Foodduck Oy tuli sitoumukseen mukaan ja osoittaa tekojensa ja päätöstensä kautta kuuluvansa edelläkävijöiden joukkoon”, sanoo apulaispääsihteeri Marja Innanen Kestävän kehityksen toimikunnasta.

Foodduck Oy:ssä Sitoumus2050 on 5-vuotinen projekti, jonka aikana yhtiö on sitoutunut edesauttamaan asiakkaidensa tietämystä levitteiden tarjoiluun liittyvistä haasteista: ruokahävikistä ja jätteistä. ”Kannustamme innovaatiollamme niin julkisia kuin yksityisiä toimijoita valitsemaan vihreämmän ja kestävän kehityksen mukaisen levitteiden tarjoiluvaihtoehdon. Foodduck Oy:ssä on sitouduttu myös kehittämään oma kestävän kehityksen ohjelma. Haluamme kehittää ja toimittaa kestävää kehitystä tukevia ratkaisuja sekä olla luotettava ja arvostettu kumppani kaikille sidosryhmillemme”, kertoo Timo Sorsavirta.

Sitoumus2050:n taustalla on kansallisen kestävän kehityksen strategian uudistamien vuonna 2013. Kestävän kehityksen toimikunta päätti tuolloin laatia perinteisen strategian sijaan yhteiskuntasitoumuksen. Toimikunta määritteli kahdeksan tavoitetta, joita kohti tulee työskennellä, jotta visio ”Luonnon kantokyvyn rajoissa hyvinvoiva Suomi 2050” toteutuisi. Sitoumus on tulkinta siitä, mitä kestävä kehitys tarkoittaa Suomessa, kuitenkin globaalisti ja ylisukupolvisesti. Sitoumus on ainutlaatuinen asiakirja, joka sai erittäin kiinnostuneen vastaanoton, kun se esiteltiin YK:ssa toukokuussa.

Kestävän kehityksen toimenpidesitoumuksia on antanut 83 eri tahoa jo yli 150 kappaletta. Toimenpidesitoumuksia voivat antaa yritykset, koulut, oppilaitokset, hallinto, järjestöt ja jopa yksityishenkilöt. Mukana ovat mm. Paulig, S-Ryhmä, Espoon kaupunki ja ympäristöministeriö.

Lisätietoa kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumuksesta:
http://www.ym.fi/fi-FI/Ymparisto/Kestava_kehitys/Kestavan_kehityksen_yhteiskuntasitoumus
http://sitoumus2050.fi/fi/sitoumus/kest%C3%A4v%C3%A4n-kehityksen-mukainen-levitteiden-tarjoilu


Lisätiedot:
Timo Sorsavirta, CEO
Foodduck Oy
P. 050 414 0004
timo.sorsavirta@foodduck.fi


Foodduck
Foodduck Oy on suomalainen vuonna 2012 perustettu yritys. Foodduck Oy on edelläkävijä ravintoloiden asiakaspalvelu-tiloissa ja ammattikeittiöissä käytettävien rasvojen, tuorejuustojen ja muiden levitteiden automaattisissa annosteluratkai-suissa. FOODDUCK®- leviteannostelija on ainoa laatuaan maailmassa, ja tuotteelle sekä järjestelmälle on haettu kansainvälistä patenttisuojaa. Visiomme mukaan FOODDUCK on tulevaisuudessa niin ravintolalle kuin ruokailijoille merkki vastuullisesta ja ekologisesta leipäpöydästä.

Voit ladata tiedotteen myös pdf-muodossa: Lataa tiedosto