FOODDUCK®–leviteannostelija on nyt kotimainen Avainlippu-tuote

Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt 3.2.2015 FOODDUCK-leviteannostelijalle Avainlippu-merkin, joka kertoo, että tuote on valmistettu Suomessa.

Avainlippu voidaan myöntää palvelulle tai tuotteelle, jonka kotimaisuusaste on vähintään 50 prosenttia omakustannusarvosta. Tässä otetaan huomioon esimerkiksi henkilöstökustannukset, alihankinnat ja materiaalihankinnat.

”Avainlippu kuvaa hyvin sinivalkoista ajattelumaailmaamme ja kertoo tavastamme toimia. Suomalainen työ on meidän kaikkien arjessa erittäin tärkeä asia, ja korkea kotimaisuusaste on ollut meille alusta saakka kunnia-asia. Kotimaisten alihankkijoidemme korkea teknologinen osaaminen sekä investoinnit ovat osaltaan mahdollistaneet meille tämän”, kertoo Foodduck Oy:n toimitusjohtaja Timo Sorsavirta. ”Suomalainen osaaminen, laatu ja luotettavuus ovat keskeisiä menestymistekijöitä myös kansainvälisillä markkinoilla tulevaisuudessa”, hän jatkaa.

Suomalaisen Työn Liiton joulukuussa 2014 toteuttaman tutkimuksen mukaan 92 prosenttia suomalaisista tuntee Avainlipun hyvin. Vastaajista suurin osa on myös sitä mieltä, että Avainlippu vaikuttaa ostopäätöksiin.

Avainlipun lisäksi Foodduckille on myönnetty Suomalaisen työn liiton Design From Finland –merkki joulukuussa 2014.

”On hienoa saada Avainlippua kantamaan myös FOODDUCK, suomalainen innovaatio. Suomalaisen Työn Liiton Avainlippu ja Design from Finland –merkki kertovat suomalaisesta osaamisesta eri näkökulmista, valmistuksesta ja suunnittelusta. FOODDUCK on suomalaista työtä, alusta loppuun asti ja olemme iloisia, että siitä halutaan kertoa juuri meidän merkkiemme avulla — myös kansainvälisesti”, sanoo Reetta Mentu, Avainlipun Brand Manager.

Suomalaisen Työn Liitto on asiantuntijaorganisaatio, jonka tehtävänä on edistää suomalaisen työn arvostusta ja menestystä. Liitto hallinnoi suomalaisen työn puolesta toimivia merkkejä ja verkkopalveluita. Vuonna 1912 perustetulla liitolla on yli 2 550 yritys- tai yhteisöjäsentä.

Avainlippu on Suomessa valmistetuille tuotteille ja Suomessa tuotetuille palveluille myönnettävä alkuperämerkki. Avainlipun käyttöoikeus on 3000 tuotteella, tuoteryhmällä tai palvelulla. 
Design from Finland –merkki viestii suomalaisen, ainutlaatuisen muotoilun alkuperästä. Merkki kertoo edelläkävijäyritysten panostuksesta suomalaiseen muotoiluun osana yrityksen liiketoimintaa ja menestystä. Merkkejä on myönnetty yhteensä 254.

www.avainlippu.fi